Joko?

Oletteko nähneet sen ohjelman ''Risteyksessä''? Jos ette ole niin se kertoo ihmisistä, jotka joutuvat tekemään valinnan jossain kohtaa ja sillä on vaikutus koko loppu elämään. Yleensä tuossa ohjelmassa vaikutus on tietysti positiivinen, mutta mitä jos se ei pädekkään oikeassa elämässä? Jos täällä valitsee väärin, voiko sitä katua siis hautaan asti?

Minua on vaivannut tämä viimeisen kuukauden. Yhtäkkiä elämä heittää sinulle liikaa vaihtoehtoja, ja siinä ollaankin sitten aivan hukassa. Kaikista pahinta tässä on se julma totuus että kaikkiahan ei tietenkään voi valita. Missä kohtaa sitten tietää, onko valinnut oikein tai väärin? Sitä ei varmaan kukaan ole tulossa sinulle kertomaan. Näitä on tässä pohdittu muutamat unettomat yöt, enkä varmasti ole ainoa.

Näitä vaihtoehtoja oli onneksi vain kolme. 

1. Asun Rovaniemellä, jäänkö siis tänne töihin kaupungin sähköverkolle. Tämä olisi helppo koska minulla on jo elämä täällä (asunto, poikaystävä, ystävät, työpaikka..) voisin siis jatkaa entiseen malliin, miinuksena vain että töitten jatkuvuus olisi epävarmaa.

2. Sain töitä Kalajoelta. Paikkakunta olisi uusi, en tuntisi sieltä ketään. Työ olisi kuitenkin vakituinen ja parempi palkkaus kuin nykyisin.

3. Lähdenkö opiskelemaan sähkötekniikkaa Tampereen ammattikorkeakouluun? En tuntisi sieltäkään ketään, opiskellessa en tienaisi ollenkaan. Saisin kuitenkin oppia lisää suorastaan minulle pakkomielteisen rakkaasta tieteenalasta. Saisin ammatin, jossa voisin työskennellä sukupuolestani huolimatta rakastamallani alalla eläkkeelle asti elävänä. Älkää käsittäkö väärin, rakastan verkostoasentajana olemista mutta naisen fysiikka ei vain kestä samalla tavoin kuin miehen tuossa työssä.

Näitä siis olen miettinyt suorastaan kuumeisesti siitä asti kun kuulin, että en onnistu lykkäämään koulun aloittamista. Niin hullulta kuin se tuntuukin, olen jo tainnut valita vaihtoehdon kolme. Käsittämätöntä, että kohta on hylättävä kaikki mitä on jo ehtinyt nuoreen ikäänsä saavuttaa. Rahakin on ollut minulle aina tärkeää, joten en tavallaan voi uskoa itseäni valitessani opiskelun. Vaihdan nykyisen mukavan asuntoni 9 neljön soluhuoneeseen? Jep. Useimmat ovat innoissaan kun pääsevät opiskelemaan. Tiedän että minunkin tulisi olla kiitollinen, sillä valitsemaani koulutukseen oli melko hankala tulla hyväksytyksi. Jotenkin en vain kuitenkaan osaa innostua. Minua masentaa ajatus, että kohta minun on taas aloitettava tavallaan alusta. Muutin neljä vuotta sitten Rovaniemelle, ja introverttina ihmisenä minulla meni todella kauan tutustua edes joihinkin. Harmittaa, että tämä sama on siis taas edessä. Mutta toisaalta enhän ole lähdössä etsimään ystäviä Tampereelle?

Blogissani tulen kirjoittamaan tästä.